?

Log in

Hikipinko · muistelee


happiness

Recent Entries · Archive · Friends · Profile

* * *
Mä löysin jotain itselleni merkittävää taannoisesta keskustelusta idealistiystäväni kanssa. Puhuttiin taiteesta ja taiteen merkityksestä, siitä, mikä on hyvää taidetta. Tää keskustelunaihe pursuu yleensä mul jo korvista, mut jotenki siihen taas ajauduttiin. Idealisti esitti, että taiteen ei tarvitse olla kriittista tai älykästä. Se riittää, että taiteilijalla on tekemisestään hyvä mieli. Ja että se riittää, että luo jotain mikä saattaa tuottaa hyvää mieltä edes hetkellisesti jollekin muullekin. Taiteen tehtävä on tuottaa onnea.
Ja jos taide onnistuu tuottamaan onnea ees yhdelle ihmiselle, se vähentää maailman vihan ja agressiivisuuden määrää, ja siten on ihan yhtä poliittista kuin selkeesti yhteiskunnallisiin ongelmiin kantaaottava taide.

Tää nyt on tietty kuultu aiemminki. Mutta, se kiintoisa pointti oli siinä, että mikä tapahtuu jos kaikki löytäisi onnen itsestään, eikä se onni ja tyytyväisyys olisi millään tavalla sidoksissa esim. siihen kulttuuriseen ympäristöön, jossa yksilö elää? Että se onni on sun oma valinta, sä voit tehdä ilosia taidetta taiteen vuoksi-kukkamaalauksia koska sulle tulee hyvä mieli. Sitä voi olla onnellinen ja tehdä onnellisia kuvia missä tilanteessa vaan, "ei tarvii aina vaan mäkättää kaikesta mikä on pielessä". Idealistillä tosin oli myös teoria siitä, että kaikki epäkohdat paranisivat, jos kaikki olisivat onnellisia.

Mä vastasin, että mun on vaikeaa olla onnellinen sen tarkoittaessa valituksen loppumista, jos tunnen esim. itseeni kohdistuvaa seksismiä. Ja että on tiettyjä epäkohtia, jotka mä koen että on muutettava, että voisin alkaa maalaamaan niitä kukkaistauluja. Ja vaikka yhteinen onni toteutuisi kukkamaalausten välityksellä kollektiivisen onnellisuuden kautta, voisiko sitä silti luovuttaa jostain palkkaeroista jauhamisen? Olisiko sillä väliä, kunhan olisimme onnellisia? Voisimmeko olla onnellisia palkkaerojen kanssa?

Tällaisessa visiossa onnelliset alkavat näyttäytyä laumana idiootteja, joita saa sortaa ihan miten paljon vain lystää, ne kun eivät välitä, kuhan ovat onnellisia siitä mitä on. Vedä sosiaaliturva alta, rakenna fasistinen valtio tai tee toisesta kansasta orjia, eivät ne niin kovin välitä. Paitsi tietysti, jos kaikki olisivat onnellisia, ei kukaan haluaisi sortaa toisia tai perustaa fasistista yhteiskuntaa. Tähän se mun idealismi ehkä loppuu, koska uskon että jostain löytyy aina joku "onneton". Ja ehkä se kaupan setäkin oli onnellinen eikä halunnut mulle pahaa huomautellessaan mun ulkonäöstä. Se ei vaan tainnu tajuta et siinä oli jotain väärää (vrt. eduskunnan niljaskojen "mitä pahaa siinä on kun kehuu kaunista naista"-selitykset). Mutta voisinko mä olla onnellinen ja maalailla kukkamaalauksia niin kauan kun niin tapahtuu?

Tietysti, koska onni on vaan itsestä kiinni. Oot sitten huonopalkkaisessa työssä, menettänyt just vasemman jalkas tai makaat raiskaajan alla, it´s all up to you. Smile.

(ps. uskon myös siihen, että ne kriittistä taidetta tai poliittisia päämääriä ajavat vakaumukselliset taiteilijat/politikot/hevoskuiskaajat voivat olla samaan aikaan onnellisia ja silti valittaa. Ts. henkilökohtainen onnellisuusindeksi ei todellakaan ole suorassa korrelaatiossa ulkoisiin oloihin, ylläri.)
pps. Sori tais tulla vähän sekava teksti, väsyttää. Piti viel jauhaa korkokengistä ja pukeutumisesta ylipäätään, ja niiden mahdollisuuksista eri yhteiskuntaluokissa. Tai omaa valintaahan se kaikki on, mut kyl musta olis helpompi pukeutuu kireisiin hameisiin ja piikkareihin jos olis rahaa ottaa taksi kotiin.
Current Location:
hem
Current Mood:
tired tired
* * *
* * *
[User Picture]
On February 24th, 2008 08:28 pm (UTC), ksenja commented:
Vau. Musta olisi kiva tietää miten tämä idealisti määrittelee onnellisuuden. Onko niinku onnellinen ihminen sellain en jolla ei ole mihinkään mitään sanottavaa? Onnellista ei ärsytä, vituta, masenna tai ahdista mikään? Jos, niin ikävä kyllä ihminen lajinsa edustajana ei voi olla onnellinen. Jossain pyhäkoulun taivaskäsityksessä varmaan sitten ollaan onnellisia.

Hassua, koen itse olevani idealisti mutta mun maailmankuvaan tällainen onnellisuuskäsitys ei kuulu ollenkan. Paljon on parantamista mutta tällaista onnellisuutta en kaipaa ollenkaan. Mun maailmassa se että mielipde saa olla ja siitä ei tuomita valittajaksi on esimerkiksi paljon korkeamalla sijalla. Niin, ja taiteen vapaus olla mitä taitelija kokee tärkeäksi ilmaista.
* * *
[User Picture]
On February 24th, 2008 08:37 pm (UTC), ksenja commented:
Vittu! Luin tän sun tekstin uudestaan ja mua kävi riepomaan ihan älyttömästi tällainen höpöhöpöpnaminami. Mitä vittua. Elämähän siis ei ilman epäkohtia kehity mihinkään. Mitä me ihmiset (saati vaikka jotkut leppäkertut) oltaisi ellei olisi epäkohtia, tyytymättömyyttä ja sitä kautta kehitystä? Meillä lajina on uskomaton mahdollisuus ja etuoikeus tehdä jotakin muutakin kuin taistella elossapysymisestä ja joku haluaa todeta että tää on just hyvä, pysytään tässä? Jumalauta, kuka ihme haluaa elää maailmassa jossa lötkötetään tyytyväisenpulleana vaan paikallaan eikä haluta ikinä mitään uutta? On niin paljon mitä kokeilla ja tehdä että en vaihtaisi mihinkään riippumattoon.
Elämä on vittu synnytyskipua toisensa perään, mutta samalla joskus harvoin uskomattoman palkitsevaa, just siksi.

Mun tekee hirveästi mieli vähän jutella tän sun kaverin kanssa. Näköjään olisi vähän sanottavaa :D
[User Picture]
On February 25th, 2008 06:30 pm (UTC), lilimartini replied:
mä oon samaa mieltä että kehittyminen ja vaihtelu on elämän suola ja siksi musta "valittaminen", ts. kritiikki, on varsin positiivinen ja hyvää elämää tuottava käytäntö.
Eniten mua kuitenki henk. koht riipii se ajatusmalli, että kaikki, myös onnellisuus on vain itsestä kiinni. Jos et oo onnellinen, niin se on sun oma vika. Se voi samaan aikaan olla totta jos niin haluaa uskoa, ja on samanaikaisesti niin täysin epätotta (antakaa anteeksi nämä sanavalinnat, olen kuumeessa :)) ja syyllistävää. Ja se ahdistus tästä näkemyksestä yhdistyy mun henkilöhistoriaan ja sellasiin sellasiin selitys/syyllistysmalleihin et "no jos sua kiusataa koulus ni oma vikas, jos sul ei oo kavereita ni mieti vähä mitä teet väärin, jos ne pojat ei tykkää susta ni sähän voit aina muuttuu ja vaikka lakata selittämästä noita feminismiläppiä, ai sua masentaa no senku päätät ottaa itteäs niskasta kiinni, ai sut raiskattii no mitäs käytit niin lyhyttä hametta etc etc.."
[User Picture]
On February 25th, 2008 07:26 pm (UTC), ksenja replied:
Nii, NII. Miten syyllistämisestä muka voi seurata onnea?! Urrargh! Tekee mieli läimiä kaikkia jotka tuollaista puhuu.

Mun henkilökohtainen usko on että jokainen joka puhuu tuollaisia on niin syvällä kieltäymyksessä että ei enää näe eteensä. Se on selvitymiskeino: usko siihen että omalla tahdonvoimalla voi tehdä minkä vaan todeksi. Usein tällaiset ihmiset on juuri niitä joiden on vaikein ymmärtää sitä miten erilaisia ihmiset voi olla: kaikkien pitäisi olla yhtä rautaisia (lue: lyhytnäköisiä ja pelkureita) kuin he. Muutenhan se usko siihen että ne voi itse päättää miten niiden maailma makaa voisi horjua jos et olekaan juuri heidän tiukan kaavan mukainen. Mulla on eräs läheinen ystävä josta olen vasta nyt huomannut että se ei kestä nähdä heikkoutta lainkaan. Se ei ymmärrä sitä ja jos sellaista vaistoaa, hyökkää se heti päälle. Sden szewurassa pitää aina tietää täsmälleen kuka on ja mitä haluaa, muuten se rupeaa kertomaan sulle miten sun pitäisi olla. Mä luulen että se johtuu siitä että se pelkää että jos se itse olisi heikko, sen maailma romahtaisi ja kaikki vuosien patoutumat virtaisi ulos hukuttaen raukan alleen. Sääliksi käy.

Mut hei, kullekin omansa. Ihan niinkuin ei ole niiden asia miten sinä tai minä elämäämme eletään, ei se ole meidän asia lopulta jos joku valitsee tuollaisen tien. Eli: tuollainen puhe ei aiheuta mitään velvoitteita olla toisenlainen kuin mitä on. Jos niitä vituttaa se niin syyttömiä me siihen ollaan. Oma ongelmasna, perkele. Mielummin minä olen tällainen ja hajoilen kuin elä jossain henkisessä korsetissa kaiken aikaa.

Phiih.
* * *
[User Picture]
On February 24th, 2008 09:43 pm (UTC), mahnaz commented:
Teos jonka ainoaksi funktioksi jää hyvän mielen tuottaminen ja aivoamputaatio kuulostaa mun korvaan lähinnä viihteeltä.
[User Picture]
On February 25th, 2008 06:32 pm (UTC), lilimartini replied:
Hmm no joo mut jos sen metatavoite on maailmanrauha niin musta se olis iha arvostettavaa taidetta :).
Mä en oikein tiedä mitä eroo taiteel ja viihteel nykyään enää on paitsi esitys- ja tulkintakontekstit.
[User Picture]
On February 26th, 2008 08:57 am (UTC), mahnaz replied:
Jaotteluhan on tietenkin sillä tavoin keinotekoista että väliin jää suurensuuri harmaa alue, mutta kyllä mun mielestä sieltä spektrin molemmista päistä löytyy aika selkeitä tapauksia.
* * *
[User Picture]
On February 26th, 2008 10:50 am (UTC), kattimatti commented:
Onni on kyllä aika niljakas käsitteelistymään. Jo ihan maallikkopohdinnoissa pääsee ristiriitaan vaikka itsensä kanssa: onnen voi määritellä esim. mielihyvän runsauden tai mielipahan niukkuuden perusteella. Tällöin voidaan vaikka raiskauksen uhria riepotella - "oletpa epäonninen kun sinut raiskattiin" vs. "oletpa onnellinen ettei käynyt pahemmin".

Vähän diipimmät pohdinnat vaan monimutkaistaa asiaa. Esim. onni kompromissina: missä vaiheessa asiat ovat riittävän hyvin siihen, että uskaltaa "heittäytyä onnelliseksi"? Tai sitä vastoin onni välinpitämättömyytenä: tarkoittaako onneen heittäytyminen silmien sulkemista, valikoivaa katsetta vaiko jonninmoista ajatussuodinta?

Ns. vapaalla taiteella on kait sellainen hyvä puoli, että sen puitteissa mm. tällaisia asioita voi käsitellä ilman vedenpitävää analyysiä tai pilkuntarkkaa käsitteistöä. On lupa ja (tiettyyn pisteeseen saakka) vapaus yrittää katsoa asioiden/ilmiöiden läpi, tai ainakin eri näkökulmista/erilaisin linssein. Vapaalla taiteella tarkoitan yhteiskunnan tukemaa taideinstituutiota, tai oikeammin sen piiristä sikiäviä tuotoksia. Ja vapaus on tietenkin hyvin suhteellista. :)
* * *

Previous Entry · Leave a comment · Share · Next Entry